lauantai 20. toukokuuta 2017

Second händ eli toinen käsi

Joskus vissiin tunnustinkin, että harrastan kirpputoreja. Ehkä se ei ole mikään oikea harrastus niin kuin pukkihyppely, kuppikakut tai leikekirjojen askartelu olisi, mutta kai se kuitenkin menee samaan harrastuskategoriaan kuin lukeminen, hyräily tai kävely, siis jotakin, mitä tekee ylimääräisellä ajallaan, kun ei siivoa, räpsäyttele pyykkejä tai vaihda verhoja tai talvirenkaita tai miestä. Tämmöisiä taisivat kirjoittaa ystäväkirjoihin kouluaikana kaikki ne, joilla ei ollut mitään oikeaa harrastusta.

Kun ihmiset lähtevät myymään omia käytettyjä tavaroitaan, syntyy mielenkiintoista aineistoa jos ei tutkimukseen niin ainakin ihmettelyyn. Usein kirpputoreilla parasta antia onkin loputtoman hamstraamisen sijasta tutkia, mitä ihmettä ihmisten varastojen syövereistä on löytynyt, miksi niitä on säästetty tähän saakka ja etenkin, kuinka ihmiset niitä myynti-ilmoituksissaan tai hintalapuissaan kuvailevat. Sama pätee niin kivijalkamyymälöihin kuin verkkokirppareihinkin.

"Kaunis mekko", "upea (kerran käytetty) alusvaatekokonaisuus" ja "käyttökelpoinen ladattava taskulamppu" ovat laatusanoineen inhokkejani. Ymmärrän, että sekaannusten välttämiseksi on kätevää kuvailla myytäviä tuotteita hintalappuun. Tähän riittäisivät mielestäni adjektiiveiksi (vastaa kysymykseen "millainen jokin on?") "sininen", "ruudullinen" tai "paripuoli", osaan itse muodostaa mielipiteeni käytetyn tavaran upeudesta tai käyttökelpoisuudesta ilman, että myyjän tarvitsee sitä puolesta-ajatella.

Hintalappujen kielentarkastus on oma alalajinsa huvittelussa. Parin vuosikymmenen aktiiviharrastuksen aikana kaikkein tutuimmat lainasanojen raiskaukset, välinpitämättömyys yhdys sana säännöistä tai tavuttamisen mielenkiintoiset variaatiot ovat tulleet tutuiksi. Joku myy kolitsia (myös golitsi, colitsi), ponchoa (bonzo, pontso), fliissiä (fleese, fleessi, pliisi) ja muuta monimutkaista. Koulu reppu, kuva kirjat ja kumi saappaat tekevät kauppansa myös käytettyinä ja luonto säästyy, sehän on pääasia. Jalkala-mput ja Teemaastiat ovat toisen aa-rre ja aika monelle roska.

En - niin paljon kuin kierrätysaatetta kannatankin - voi mitenkään hankkia itselleni tavaroita, jos niissä on aivan moukkamainen hintalapunkirjoitustyyli, en sittenkään, vaikka useimmat poistavatkin hintalaput ennen tavaran varsinaista käyttöönottoa. Joka kerta kun laittaisin ylle "beessin tunikan", ajattelisin vain sitä kirjoitusasua. Joskus tulee mieleen, että mitenkähän peruskoulu-uudistus onnistui omasta mielestään. Joskus vain. Että kannattiko valtava satsaus.

Monesti ajattelen, että jos minulla olisi kynä mukana, voisin kirjoitella hintalappuihin omia mielipiteitäni myynnissä olevista tavaroista, korjauksia moukkamaisimpiin oikeinkirjoitusvirheisiin ja vastineita myyjien kuvailuille. Luulen, että eniten kirjoittaisin kysymyksiä: "mitä ajattelit, kun toit tämän myytäväksi?", "elämmeköhän samassa tavaratodellisuudessa?", "tiedätkö, paljonko tämän hinta olisi markkoina?" tai "etkö ole koskaan nähnyt sanaa eye liner kirjoitettuna, kun versioit sen tällä tavalla?". Punakynällä olisi kätevä yhdistellä myös erilleen karanneet yhdyssanojen osat ja yksinkertaisimmat kirjainvirheet.

Minulla ei ole tapana kuljettaa kirjoitusvälineitä käytetyn tavaran liikkeissä, koska himo jättää jälkensä ja ikään kuin hitaasti keskustella myyjän kanssa hintalappujen välityksellä saattaisi kasvaa liian suureksi. On varmempaa jättää oikeassa olemisen paljastavat riskivälineet kotiin munalukon taakse. Vähän niin kuin jotkut jättävät huumorintajunsa ja elämänilonsa esimerkiksi töihin (tai elämään) tullessaan. Ihan vain varmuuden vuoksi.