Olin lapseni kanssa kirpputorilla. Hän ei halua ostaa koskaan mitään, koska hän on perinyt isältään elämänasenteekseen askeettisuuden. Tällä kertaa hän teki minut onnelliseksi ja poikkeuksen. Hän harkitsi valkoisen paljettimekon ostamista ja minä tunsin suurta voitonriemua orastavan materialismin äärellä. Minusta itse mekko näytti lähinnä lapsimorsiamelle sopivalta ja tiedustelinkin lapsukaiselta, missä hän on ajatellut pitävänsä puhtaanvalkoista kimallekolttua.
Virhe. Salamannopeasti hän muuttui omaksi eleettömäksi itsekseen ja sanoi; "Harkitsin asiaa vain hetken. JOS olisin ostanut tältä kirpparilta jotakin, olisin SAATTANUT ostaa tämän. En halua sitä kuitenkaan. Sillä voisi tosin mennä juhliin. Vaikka suomalaisilla ei ole koskaan mitään juhlia. Olisi muutettava Ruotsiin, siellä kaikki seremonioivat kuninkaallisten merkkipäiviä ja pitävät puutarhajuhlia. Ruotsalaiset ovat aina iloisia ja hymyilevät ja juttelevat paljon."
Tarkensin, että se on vähän ihmisestä itsestään kiinni, minkälaisia juhlia hän haluaa pitää ja kuinka paljon. Että ei ole rajan tälläkään puolella kiellettyä joskus aina pitää kutsuvieraskekkerit. Lapsi olisi niitä ruvennut samalle illalle jo järjestämään. Sanoin tietenkin, ettei se käy päinsä, ei sinne kukaan kuitenkaan tulisi näin lyhyellä varoitusajalla. Olin perussuomalainen ankeuttaja. Emme pitäneet mitään puutarhajuhlia, sehän lienee selvää, emme sinä iltana emmekä myöhemminkään. Eihän olisi ollut sitä paljettimekkoakaan.
Tänä iltana, kun perhe on poissa kotoa, katson Ylen Areenasta ohjelmaa Allsång på Skansen (olen luonnollisesti siivonnut jo kaikki kaapit). Siinä tukholmalaiselle aurinkoiselle puistoalueelle on kokoontunut iloisia, itseensä kevyesti suhtautuvia, tyylikkäisiin kesäasuihin pukeutuneita kaikenikäisiä ruotsalaisia. Vähän kuin jossakin rannikon vierasvenesatamassa saattaa joskus nähdä kotimaassakin, ohimennen, ja tuppaavat sielläkin puhumaan ruotsinruotsia. Jokainen hymyilee kameralle, monet tanssivat ja taputtavat käsiään. Joukossa on lapsia, jotka reippaasti laulavat mikrofoniin, kun sellainen tuodaan heidän eteensä.
Suomalaisille vastaava on mahdollista promillevälillä 0,49-0,51. Sen alle jäätäessä ollaan jäykkiä ja yli mentäessä katse ei enää seuraa terävästi. Vaatetuksessa emme tule koskaan pääsemään länsinaapurin tasolle. Toki on muistettava, mistä olemme lähtöisin. Metsäkansa on metsäkansaa. Säänmukainen pukeutuminen ennen kaikkea. Rumat ne vaatteilla koreilee.
Ruotsissa osataan. Tammerkosken sillalla -yhteislaulutilaisuus on länsinaapurin sisarohjelmaan verrattuna vaivaannuttavaa katsottavaa. Vaikka aurinko paistaisi Pohjoismaiden suurimmassa sisämaakaupungissa (Tampere), ihmiset ovat villahuiveissaan, mustissa körttiasuissaan ja väistelevät kameraa ja lopettavat laulamisen viimeistään sen nähdessään. Paikalle saapuneet ovat kuudenkymmenen ja kuoleman välissä. Tunnelma on virkeä kuin luterilaisessa jumalanpalveluksessa. Voisi luulla, että ihmiset ovat jalkapuihin kiinnitettyinä, kukaan ei seiso, taputa käsiään tai jammaile. Laulut on valittu virsikirjan lisälehdiltä osastosta elämän ehtoopuoli ja poismeno. Viimeiseksi ilmoille helähtää herkkä mollisointu ennen nauhoituksen loppurumpua.
Ajattelin tänään, että muutan kyllä Ruotsiin. Sinne on meiltä noin kolmekymmentä kilometriä matkaa, joten uho ei ole ylenpalttinen. Haluan, että ihmiset käyttävät hattuja ja hymyilevät toisilleen ja elämälle. Haluan sanoa "ganska bra" enkä "no enpä tiiä". Haluan tanssia juhannussalon ympärillä, en se otsassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti