Tässä blogissa aion kirjoittaa keski-ikäistyvän emännän terveisiä elämästä. Kaikkihan se aina on hankalaa, terveiset sinkoilevat sitten sinne ja tänne niin kuin Onnen Sävel -ohjelmassa lauantaiaamuisin. Ei sitäkään kukaan kuuntele.
Meinaan kirjoittaa omaksi terapiakseni. Monestihan on niin, että kukaan ei korvaansa kallista hameväen kollotuksille. Naisasialiikesoopaa en suoranaisesti aio kirjoittaa, mutta kohtalotoverit kyllä ymmärtävät ja tiedän, että heitä on.
Sitä ei käsitäkään, mikä kaikki voi olla vaikeaa - jos ei satu olemaan nainen. Kun elämä ei ole edes oma Strömsö, huusholli ei muistuta etäisestikään sisustusblogien täydellistä kuvitelmaa ja elopainokin on - - mitä on. Tästä pitäisi riipiä kasaan se oma ainutlaatuinen elämäntarinansa.
Jos kaipaat sokerihuurretta ja vaahtokarkkeja, mene lukemaan jotain muuta. Älyllisestä puheavaruudesta viehättyvät voivat kirjoittautua avoimeen yliopistoon. Minä aloitan subjektiivisen roskan kirjoittamisen tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti