Olen ostanut torniolaiselta kirpputorilta G-Star-merkkiset nuorisofarkut joitakin kuukausia sitten. Ostin ne, vaikka reissulla mukana ollut esiteini oli sitä mieltä, että ne näyttävät näin vanhalla naisella vähän kummallislta. Aina, kun laitan ne jalkaan, tunnen oloni varsin kilpailukykyiseksi ja ajanmukaiseksi, vaikka niissä ei esiinny yhtään reikääkään. Lahkeita täytyy tietenkin kääntää kolme kertaa kymmenen sentin kaistaleen verran ylös, koska jalkani ovat kokonaista kuusikymmentä senttiä pitkät haaroista nilkkoihin.
Ihan hetkeen en ollut näitä pöksyjä nykäissyt jalkaan. Olin jo valmiiksi flunssainen ja turhautunut useamman päivän sohvaperunointiin, kun päätin vaihtaa naisten pitkät kalsarit farkkuihin mieltäni ylevöittääkseni. Kaikki sujui hyvin niin kauan kunnes katsoin kokovartalopeiliin ja näin sen. Selkäläskin. Noniin. Peli on lopullisesti menetetty. Tämäkin vielä! Jenkkakahvat voin vielä hyväksyä, mutta selkäläski, takaihra, yläperä whatsoever, siinä se oli ja pysyi. Ei auttanut pyöriminen, ei vatsan sisäänveto, hengityksen pidättäminen tai mikään vanhoista hyväksi havaituista itsensähuijaamisen keinoista. Olen hävinnyt taistelun aikaa ja lihavuutta vastaan. Annetaan elämä.
Havainnon lamaannuttamana olen syönyt tänään pelkkää hedelmäsalaattia ja linssimuhennosta. Strategia tilanteen parantamiseksi on kehitteillä. Kovin rehvakkaat dieetti- ja kuntoilusuunnitelmat ovat asteella "huomenna", kun kuumemittari näyttää edelleen yli kolmeakymmentäseitsemää.
Olen ollut sitä mieltä, että Tampereen Säästötexin laaduton, keskivartaloa leventävä kokovartalopeili on jokaisen naisen pahin vihollinen. Siitä katsottuna ei näytä koskaan kelvolliselta. Mutta luulen, että tämä näköhavainto ei luultavasti voi olla peilin syytä, sen verran todellisuudentajuksi nimeämäni ystävä karjuu korvien takana. Housujen vika tilanne varmasti silti on, mitä ovat niin pienet. Kenelle näin kilttanoita vaatteita ylipäätään tehdään?
Hidastuneen aineenvaihdunnan ansiota. Iän mukanaan tuoman hormonaalisen rasvan kerääntymisen ansiota. Vika on niiden viikonloppuherkkujen, joita muu perheeni haluaa nauttia, vaikka minä haluaisin dipata pelkkää kukkakaalia. Kaamoksen, huonosti aurattujen teiden, pitkien jumppamatkojen ja rakkoherkkien jalkojen syytä. Sietämätöntä!
Ja syy on myös kaikkien niiden ihmisten, jotka eivät ole sanoneet, että ympärilläni on niin paljon rasvaa, ettei enempää mahdu enää sijoittamaan muualle kuin selkäpuolelle. Miksi minun pitää alkaa jollekin tämän asian takia ja kärsiä kaikkein eniten, vaikka minä en ole tätä edes aiheuttanut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti