Nurmilinnun puuttuvat nukut

Väsyttämisellä ja nukuttamisella on vissi ero. Sen tietää jokainen, joka on joskus valvonut muutamana yönä vähän liian lähelle kellonsoittoa. En tarkoita nyt ollenkaan niitä iltoja, kun siskojen kanssa kietaistaan pikkuhame ja tipsykenkäpari koipiin ja mennään tanssahtelemaan anniskeluliikkeen pöydälle aamuneljään. Harvoin tehty mutta eron tunnistan. Tarkoitan niitä iltoja, kun muut ovat menneet maate kolme tuntia sitten, talo on hiljaa ja itse kääntyilee jenkkakahvoilta toisten päälle ja taas takaisin. Kolme tuntia sitten. Neljä tuntia sitten. Viisi tuntia sitten. Sitä on kuolemanväsynyt, mutta tila jatkuu yöstä toiseen. Ongelmanratkaisukyvyn taso on romahtanut neljä päivää sitten infantiiliasteelle. Kolmella portaalla ylöspäin mentäessä hengästyy. Silmänalusissa voi säilyttää pieniä tavaroita. Mutta ei nukuta, unta ei tule.

Ensin illalla kotitien varresta postilaatikon kohdalta sammuu katulamppu. Kello on yksitoista. Voi käydä kokeilemassa, veisikö tshekkiläinen animaatiohahmo mukanaan unten maille. Kun ei, voi nousta silittämään kissaa tai pyykkiä (jälkimmäistäkään ei muuten loputtomiin öitä riitä), juoda vähän vettä, istuskella sohvalla ja kokeilla kohta uudestaan. Laittaa radiota pienemmälle. Nousta pissalle. Katsoa pimeässä läheltä, että jälkikasvu hengittää. Yrittää mennä hiljaa takaisin metrikaksikymmentä senttiä leveään sänkyyn niin, ettei mies herää. Laittaa radiota kovemmalle. Kuulla kello yhden uutiset ja yöradion ohjelman laatu. Toivottavasti sinne eivät tänä yönä saa ihmiset vapaasti soittaa ja kertoa mistään. Nousta tarkastamaan, tuliko ulko-ovi lukkoon. Tuli. Istua sohvalla ja selata Hesarin viikkotabloidia. Juoda vähän vettä, lasi tyhjäksi. Silittää kissaa. Mennä takaisin sänkyyn ja hivuttaa itsensä varoen muumipeiton alle, ettei tuupi toista nukkujaa. Kääntää tyynystä viileä puoli. Muistaa, että Jorma Uotisen 12-vuotiaalta näyttävä vaimo nukkuu aina silkkityynyllä, koska se ei jätä ryppyjä kasvoihin. Kääntyä selälleen nukkumaan. Kuulla radiosta Wind of change. Käsittää, että selällään ei voi nukkua. Antaa ajatusten vaellella menneessä ja tulevassa. Kuunnella kahden uutiset, seurata lentolakon neuvotteluita tunti tunnilta. Käydä pissalla. Laskea, kuinka monta tuntia on kellonsoittoon. Neljä kokonaista. Laittaa radiota pienemmälle. Tämä on sitä äidin omaa aikaa. Hengitellä syvään ja menettää tajuntansa ainakin kevyesti. Kello soi kuudelta. 

Olen jo kauan sitten lakannut nukkumasta hyvin ja pitkään. Isäni tapaa sanoa, että maailma ei valmistu nukkumalla eikä sukupuoliyhteyttä harjoittamalla. Hän käyttää jälkimmäisestä n-sanaa. Se sointuu tuohon paremmin, mutta olen karsinut alatyyliset ilmaukset postauksista tietoisesti. Minusta kyllä tuntuu, että minä valmistuisin tulevan päivän koitoksiin, jos edes joskus nukkuisin lähelle kolmanneksen vuorokaudesta, vaikka maailma ei siitä muuksi muuttuisikaan. Jos uskoo perhosvaikutukseen, voisi koittaa saada ihmisille unta hinnalla millä hyvänsä. Ainakin perheen sisäinen negatiivisen ilmapiirin leviäminen saattaa saada alkunsa ihan vain väsyneestä äidistä.

Osaan kaikki taiat niin kuin nukkumattomuuden kokemusasiantuntijat yleensä osaavat. Magnesiumia, melatoniinia, vähän kustakin purkista. Liikuntaa ennen nukkumaanmenoa. Ei liikuntaa ennen nukkumaanmenoa. Ei ruutua sänkyyn. Ei mieltä kiihdyttäviä keskustelunaiheita iltakuuden jälkeen. Ei raskaita aterioita. Ei nälkäisenä petiin. Huolihetki ennen valojen sammuttamista. Kynä ja paperi sängyn vierelle. Viileä ja pimeä makuuhuone. Kamomillateetä. Lämmintä maitoa. Unilaulua. Kuuma suihku. Työasiat työpaikalle. Ei päivätorkkuja. Seitsemän sekuntia sisäänhengitystä ja kolme minuuttia ulospuhaltamista. Tai jotain.

Pahinta on, kun illalla alkaa valmistautuminen ei nukkumaan vaan valvomiseen. Kukkumisesta tulee vallitseva käytäntö, johon tarkoituksettomasti tottuu. Yöradion juontajista tulee sydänystäviä, radioon soittavista muista valvojista sitä vastoin ei tule koskaan. On parasta, kun ei ajattele mitään. Yön tunteina ei mikään ongelma aukea niin, että ratkaisu aamullakin vielä tuntuisi järkevältä. 

Isä sanoo (paljonkin asioita, koska on sekä älykäs että viisas), että sitten ehtii nukkua, kun on kaksi metriä multaa naaman päällä. Oikeassahan hän siinä on. Toivon, ettei se aika ihan vielä koita, niin paljon ei väsytä vielä. Ystäväni kertoi tunteneensa miehen, joka kuoli kahden viikon totaaliseen nukkumattomuuteen. Kai niitä ihmisiä nälkään silti enemmän menee, pitääpä kysyä opettajakollegoilta töissä. Aliravitsemuksen vaaraa tässä kropassa ei akuutisti ole.